Yhteiselo Kukuan kanssa ja viikottaiset neuletapaamiset

09.05.2022

Kuulumisten kirjoittelu tänne kotisivulle on jäänyt vähemmälle. Laita seurantaan Käsityökuplan Instagram tai Facebook, jos haluat pysyä ajan tasalla meiningistämme. Juurikin somen puolella hain talvella yhteistyökumppania Käsityökuplan kämppäkaveriksi. Osuuskunta Kukua aloitti maaliskuun alussa. Saman katon alta saa nyt siis myös valmiit käsityötuotteet usealta eri alan käsityöläiseltä. Kannattaa tutustua myös Kukuan puolelle kun tulet neulomaan tai lankoja katselemaan. Toukokuun loppuun saakka minä Salla olen torstaisin pois liikkeeltä. Silloin ei ole tarjolla "käsityön tukiopetusta", mutta Kukuan kaupan Nora ja/tai Marjo palvelevat myös Käsityökuplan puolella neulojia ja langanostajia. 

Niinkuin tiedättekin Käsityökuplassa on aina kahvipannu kuumana ja olet tervetullut neulomaan koska vaan aukioloaikoina. Sovittua neuletapaamisaikaa on kuitenkin toivottu ja huomenna 10.5. aloitamme tapaamiset. Tapaamisaika on tiistaisin klo 16-18. (Edit 16.1.23 HUOM! neuletapaamiset siirtyivät syksyllä 2022 torstai-iltoihin. Tiistaisin Kupla on kiinni.) Toukokuun ajan tapaamisissa voi omien töiden lisäksi neuloa Kuplan yhteisen neulekorin Apupupuja SPR:n keräykseen. Puput toimitetaan Suomeen saapuville pakolaislapsille.

Tuotevalikoima on laajentunut koko ajan. Lisäilen uutuuksia tuotteet sivulle myöhemmin. Blockwallah eettisesti tuotettu villisilkki ja nokkoslanka Intiasta, laadukkaat Borgo Pazzin langat Italiasta, uutuuksia Alizelta, ihanuuksia käsinvärjäreiltä on esimerkiksi saapunut. Lähiaikoina valikoimiin tulee Lankavan uudet sukkalangat Lysti, Mainio ja Sulo. Olen lopettanut vastaavien Novita-lankojen tilaamisen ja aloitan niiden loppuunmyynnin huomenna. Lähes kaikki Novita langat siis huomisesta 10.5. lähtien 3€/kerä niin kauan kuin niitä riittää.